Jäärämäki
Etusivu / Toiminta / Hevoset / Esittely

Tervetulloo!


Kesäloma on tulossa kovaa vauhtia, mutta ennen kuin pääsemme siitä nauttimaan, tarvitsee puurtaa vielä viimeiset päivät. Siksi lomailemme vähintään kesäloman ensimmäiseen päivään asti. Kiitän kaikkia kärsivällisyydestä.Monet haluaisivat kasvattaa hevosia ja työskennellä näiden kauniiden eläinten parissa. Enkä kiellä, etteikö se tulisi olemaan hauskaa, jännittävää ja haastavaa. Mutta samalla se on myös rankkaa työtä.
Kun avaat tallin ovet ja kylmä viima puhaltaa olkia kasvoillesi, on rankka päivä vasta alkamassa. Ulkona on pimeää, kylmää ja märkää, mutta rankin voi olla edessä -hevosia loukkaantuu, sairastuu ja kuolee.
Onneksi joukkoon mahtuu runsaasti hyviäkin päiviä, jolloin aurinko paistaa, hevoset kirmaavat laitumella ja uusia kauan odotettuja syntymiä tapahtuu.
Ulkopuolisen on helppo kysyä, mikä meidät sitten saa raatamaan tallilla? Vastaus on kuitenkin kovin yksinkertainen, syvä yhteys ainutlaatuisiin eläimiin, joille voi jakaa niin synkät kuin iloisetkin asiat.
Toisinaan tuntuu, että hevonen kauniilla silmillään näkee sieluusi saakka. Silloin tiedät, ettet pysty puijaamaan sitä. Hevosesi ei milloinkaan pidä sinua muuna kuin oikeasti olet. Oikeastaan, kun työskentelet hevosen kanssa, opit aina uutta itsestäsi.

Sitä ei voi sanoin kuvailla, miten kauniita ja upeita luomuksia Suomenhevoset ovat.
Olen jo kauan pitänyt Suomenhevosista, niiden rehellisyydestä, yhteistyöhalusta, ulkonäöstä, luonteesta -aivan kaikesta, mitä Suomiratsumme omaavat. Ja tietysti tahdoin virtuaalimaailmassa saada oman Suomiputen, sitten toisen, kolmannen, neljännen... Ja mitä siitäkin on tullut?
Siitä on tullut Jäärämäki.

Jäärämäki on siis virtuaalinen Suomenhevostalli, joka sai alkunsa 2.1.2009, mutta Jäärämäen juuret siintävät jo kauemmas, 2008 -vuodelle, jolloin aloitin tallin suunnittelun.
Jäärämäki, tutummin Jääris, harjoittaa pääpainolla Suomenhevosten kasvatusta, mutta myös valmennuksia tulee pidettyä, kisoja pidämme sen sijaan melko harvoin.
Panostamme laadukkaaseen kasvatustulokseen, mutta tärkeintä meille on, että hevoset ovat hyvin hoidettuja ja onnellisia.
Jokaisesta hevosesta pidetään mahdollisimman hyvää huolta.

Varsatehdas me emme ole, varsoja syntyy kun sen aika on ja jokainen syntymä on innolla odotettu. Varsojen vanhemmat valitaan monis eri näkökulmia tarkastellen ja mahdollisimman monet asiat huomioon ottaen. Kasvatustyömme tuloksina haluaisimme nähdä joka naisen -ja miehen ratsuja niin "puskaputteina" kuin kisakenttien tähtenä.
Kasvatusliitteinämme ovat Jäärämäen ***** ja JMR *****.

Jääriksen talli on rakennettu vuonna 2007, mutta laajennus ja yleiskunnon -sekä yleisilmeen, remontti tehtiin 1.1.2009.
Talli-alueelta löytyy kaksi valaistua kenttää ja maneesi, ja tietenkin talli.
Maastot ovat tallimme ylpeyden aihe, reitit ovat mitä erilaisimpia ja pikkuteitä löytyy melkeinpä loputtomiin asti.
Yhteistyötallit ovat vain muutamien kymmenien kilometrien päässä meistä, ja autamme toisiamme sekä järjestämme yhteisiä tapahtumia.

~Tibby (VRL-7977)

Lähetä kommenttisi tallista, ostotarjoukset ynm. Jäärämäen sähköpostiin.
Luethan myös blogiamme!

Päivitykset

13.05.2009 Kohta saamme Jäärikseen uuden ulkoasun! Kouluvalmennus tulossa, samoin kesän hevosleirin kutsu lisätään sivuille. Lomailemme kesälomaan asti.



Ulkoasu © Juuni virtuaali.juuni@POISTAgmail.com
Ulkoasun kuvat © Kuvaaja ei halua nimeään mainittavan.